Ammattiopisto Outokumpu (AmoO) on kouluttanut pelialan osaajia vuodesta 2005 lähtien. Joulukuussa 2014 AmoO:ssa oli kirjoilla lähes 80 pelialan opiskelijaa. Valtaosa opiskelijoista suorittaa opintonsa päiväopetuksessa, joka jakautuu lähiopetukseen, projekteihin ja työssäoppimisjaksoihin.
Syksyllä 2013 AmoO:ssa käynnistettiin pelialan koulutuskokeilu, jonka kantavana ideana on tekemällä oppiminen aidossa työympäristössä. Kuusi syksyllä 2013 opintonsa aloittanutta opiskelijaa suorittaa koko tutkintonsa pelialan yrityshautomossa, projekteja tehden. Opiskelijat valittiin heidän oman kiinnostuksensa ja pienimuotoisten haastattelujen perusteella. Yrityshautomo sijaitsee Joensuun Tiedepuistolla, joten tärkeää oli myös se, että opiskelijat asuvat Joensuussa tai pääsevät sinne vaivattomasti.
Pelialan yrityshautomo on yhteinen kaikille Pohjois-Karjalan maakunnan pelialan oppilaitoksille, joita AmoO:n lisäksi ovat Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Niinpä yrityshautomossa toisen asteen ammattitutkintoa suorittavat opiskelijat ja korkeakouluopiskelijat työskentelevät yhdessä. Kaikkiaan Pohjois-Karjalassa on 200 - 250 pelialan opiskelijaa.
Työympäristö syntyy fyysisistä puitteista ja toimintatavoista
Opiskelu hautomossa perustuu projekteihin, ryhmätyöhön ja aitoon työympäristöön. Luokkahuonetta ei ole, eikä taululta näytetä yhteisesti, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Jokaisella on oma työpisteensä tilassa, joka on kalustettu työpöytäryhmillä ja neuvottelupöydällä. Ohjaaminen ja neuvominen tapahtuvat opiskelijan vierestä tai selän takaa. Paikan päällä opiskelijoita ohjaa Tiedepuiston pelialan development manager.
Osaamisen valmentamisen taustalla on paitsi opetussuunnitelma, myös tiivis yritysyhteistyö. Yrityksiltä on tiedusteltu, millaisia osaajia ja osaamista ne kaipaavat. Pelialalla tarvitaan pitkälle erikoistuneita tietyn osa-alueen taitajia, joita palkataan tällä hetkellä paljon ulkomailta. Hautomossa pyritään löytämään jokaisen oma erityisosaamisalue ja kehittämään sitä.
Osa työympäristöä on yrityksistä poimittu tapa hallita projekteja. Scrum-metodissa pitkää projektia jaksotetaan kahden viikon periodeihin, sprintteihin. Sprintin alkupalaverissa asetetaan tavoitteita ja käydään läpi tehtävänjakoa. Päätöspalaverissa tarkastellaan, mitä on saatu aikaan ja katsotaan kohti seuraavaa kahden viikon jaksoa. Opiskelijat kuvailevat työtapaa vastuuttavaksi - mikäli tuloksia ei synny, se havaitaan heti. Tiiviin seurannan ja keskustelun ansiosta suunnitelmiin on helppo tehdä muutoksia.
Joustava opiskelu vaatii vastuunottoa
Yrityshautomon opiskelijat suorittavat ammatillisen perustutkinnon kahdessa vuodessa. Tähän vaikuttaa se, että lähes kaikilla on aiempi tutkinto, josta esimerkiksi ammattitaitoa täydentävät aineet voidaan tunnustaa. Hautomossa on mahdollista työskennellä myös kesällä. Yksi opiskelija on suorittanut AT-aineita verkkokurssein ja tentein. Opintoviikot muodostuvat työtunteja ja -päiviä laskemalla. Osaaminen osoitetaan näytöillä ja niihin liittyvillä haastatteluilla, jotka AmoO:n pelialan ammatilliset opettajat vastaanottavat.
Koulutuskokeilun opiskelijat kokevat saavansa pelialasta laajan ja realistisen kuvan. Hautomossa opiskelu vaatii oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä. Omat kehittämiskohteet on tunnistettava ja taitoja on kehitettävä jatkuvasti. Osaamista tarvitaan niin omalta erikoistumisalueelta kuin muilta pelinteon osa-alueilta. Asioihin syventymisen voi tehdä omaan tahtiinsa, eikä etenemistään tarvitse sovittaa muun opiskeluryhmän vauhtiin. Tiimissä työskentely kehittää alalla elintärkeitä ryhmässä toimimisen taitoja.
Yrittäjäksi voi ryhtyä jo opiskeluaikana
Osa pelialan yrityshautomon opiskelijoista perusti keväällä 2014 osuuskuntamuotoisen yrityksen, Joensuu Games OSK:n. Osuuskunta pyrkii jäsentensä työmahdollisuuksien parantamiseen pelialalla. Osuuskunnan on tarkoitus jatkaa toimintaansa nykyisten opiskelijoiden valmistuttua, tarjota heille töitä ja ottaa jäsenikseen uusia pelialan opiskelijoita ja ammattilaisia.
Joensuu Games OSK on tähän mennessä tehnyt yhden pelin. Nyt käynnissä on useita peliprojekteja, joista yksi on aktiivisesti työn alla. Projekteja esitellään julkaisijoille, ja niin peliä kuin yritystä tehdään tunnetuksi esimerkiksi messuilla. Koulutuskokeilussa mukana olevat käyvät kertomassa osuuskunnastaan myös muille AmoO:n pelialan opiskelijoille. Samalla, kun hautomon opiskelijat jakavat eri tahoille tietoa omista projekteistaan ja yrityksestään, he kattavat näppärästi markkinoinnin opinnot.
Lue lisää AmoO:n pelialan koulutuksesta.
Lue lisää pelialan opiskeluvaihtoehdoista Pohjois-Karjalassa ja pelialan yrityshautomosta.
Lue lisää Joensuu Games OSK:sta.
Karjalan Heilin artikkeli Joensuu Games OSK:sta (17.1.2015):
http://www.lehtiluukku.fi/lehti/karjalan-heili/_read/17.01.2015/67251.html?p=6
Maria Korkatti
Ammatillinen ohjaaja
Ammattiopisto Outokumpu
Tietoja tätä kirjoitusta varten antoivat kolme koulutuskokeilun opiskelijaa, heidän ohjaajansa ja koulutuksen johtaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti