tiistai 2. joulukuuta 2014

Hankkeen tavoitteet

Ammatillisen koulutuksen toteutuksen rakenteellinen muutos, kehitetään ammatillisen koulutuksen pedagogista toteutusmallia siten, että samaa alaa opiskelevia 1.-3. vuoden opiskelijat muodostavat yhden ryhmä, jossa kukin etenee omaa yksilöllistä polkua.  

Tavoitteena kehittää malli jolla voidaan tarjota laaja-alaisesti ammatillista koulutusta myös pienissä oppilaitoksissa ja pienillä koulutusaloilla.
 

Kehittää osaamisperusteista ammatin oppimista käyttäen työvaltaisia opetusmenetelmiä - tekemällä oppimista.

Koulutuksen järjestäjien keskinäisen yhteistyön kehittäminen. Yhteistyön vahvistaminen työelämän kanssa, sekä työvaltaisten opetusmenetelmien yhteinen jatkokehittäminen ja levittäminen.

Avataan pilottialojen opetussuunnitelmia toteutussuunnitelmiin, mitä ammatillista osaamista kunkin opintojakson suorittaminen edellyttää, sekä mitä käytännön työtehtäviä ja oppimistekoja tekemällä ammatin osaamisvaatimukset ja tarvittava ammattitaito saavutetaan.

Tehdän näkyväksi oppilaitoskohtainen tutkintojen toteuttamismalli, jossa opiskelijan on mahdollista valita tutkinnon osia toisesta ammatillisesta tutkinnosta.

Päämääränä keskeyttämisten ennalta ehkäisy ja läpäisyn tehostaminen.

Hankkeen toimista pidetään blogia.



Kaija Mattila